Übersankarit Oy on pörssilistautunut supersankaritoimialan konsulttiyritys.
Suurin omistajamme on Suomen valtio. Toinen suuri omistaja on Mesitsi-mediakonserni. Muita mainittavia omistajia ovat esimerkiksi Poroteollisuuskonserni Jaenkhalaeinen Group, Lounais-Wangorian kumi ja muovi import ja Pöntisen teurastamo.
Yritys perustettiin alun alkaen jo talvi -ja jatkosodan välissä. Korvaamatonta konsultaatiota yrityksen alkumetreillä tarjosi tuolloisen aseveljemme Saksan edustaja, uhreilulääketieteen, keinosiemennyksen ja evoluutiobiologian kunniatohtori Jörgen Junkers.
Toiminta oli vielä varsin pienimuotoista 50 -ja 60-luvuilla. Lähinnä YYA-sopimukseen ja puolueettomuuden vankkumattomaan puolustamiseen liittyviä konsultaatioita.
Toiminta hieman kasvoi 70-luvulla samoissa merkeissä. Presidentti Kekkonen joutui mm. Usein turvautumaan yrityksen erikoisosaamiseen tasavallan demokratian ja presidenttiyden jatkuvuuden ollessa uhattuina.
Asiakkaat voivat ostaa erikoisasiantuntijoitamme projekteihinsa joko yksitellen tai koko projektiryhmänä. Vankkumaton ammattiosaamisemme taklaa kaikki alan ongelmakentällä vastaantulevat haasteet!
“Ehdottomasti ärsyttävimmät vastustajat mitä superrikollinen kuvitella saattaa!”
-Tohtori Alfons “Kaasu” Pettersson (Botswanan valtionyliopisto)
“Heleveti hyvijä jätkiä. Paetsi Jänömies”
-Masa, riippumaton supersankarialan konsultti, Taka-Aavakorpi.
“Perke-LE!”
-Paroni Veijo Von Jaenkhalaeinen, TJ, Jaenkhalaeinen Group
“Olemme usein tehneet yhteistyötä yliluonnollisten uhkien ongelmakenttään sijoittuvissa projekteissa ja kehityshankkeissa. Odotan innolla yhteistyötä jatkossakin.”
-Dosentti Okko Kulttila “Maisteri Mystinen”, hirviönmetsästäjä, taikuuden, okkultismin ja muiden salatieteiden mestari.
Joitain Übersankareita:
Jänömies
Nimikkoeläimensä räjähtävän nopeuden, ketteryyden ja suhteellisen voiman omaava erikoisasiantuntija. Kokemusta lähitaistelun, heittoaseiden ja jonkin verran myös räjähteiden teknologioista.
Klovni
Tämä kokenut konsulttimme hallitsee paitsi käsikähmän niin myös teknisten apuvälineiden salat. Hänen luontaiset johtajuustaitonsa tulevat myös tarpeen haastavissa alan hankkeissa.
Murtovaras
Ensiluokkainen tietämys kleptomania, omistussuhteiden muutos, murtautumis- ja omaisuusrikosten toimialalta. Tämä liukasliikkeinen “kelmi” tulee tarpeeseen kun tarvitsee ratkaista käytännön omistusoikeuden problematiikkaan liittyviä haasteita.
Rontti
Vihamielisten erikoisasiantuntijoiden voimakeinoin päihittämisen expertti. Show Painija, järjestysmies ja aikuisviihdekonsultti. Kun hankalien haasteiden kanssa painitaan täysin tai lähes kirjaimellisesti.
Keltainen Kobra
Low-cost vaihtoehtomme Lounais-Wangoriasta. Hallitsee paitsi itämaiset kuolettavat taistelutaidot niin myös maansa legendaarisen keittiön. Kustannustehokas vaihtoehto alan projekteissa ilmaantuviin ongelmiin.
Olemme vahvassa orgaanisen kasvun kierteessä oleva yritys ja tuomme harva se päivä uusia toinen toistaan etevämpiä konsultteja käytettäväksi asiakkaidemme haastaviin hankkeisiin!
Viimeisimmät Übersankarit-sivut: